sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Leipzig tammikuussa

Tammikuu - keskimäärin vuoden kylmin kuukausi, keskitalvea, mistä myös kuukauden nimen on esitetty johtuvan. Sana tammi on tarkoittanut esimerkiksi hämäläismurteissa sydäntä tai ydintä (”sydänpuu”) ja toisaalta napaa tai akselia
Kuukauden latinankielinen nimi Ianuarius tai Januarius merkitsee Janukselle pyhitettyä kuukautta. Janus oli roomalainen porttien, ulko-ovien sekä kaiken alkamisen jumala.

Suomessa tammikuu on etelässä lyhyiden mutta alati pidentyvien päivien, pakkaskelien ja hankien kasvamisen aikaa. Pohjoisessa on kylmintä keskitalvea ja kaamoksen päättymisen aikaa.

Pysyvä lumipeite kattaa tammikuussa jo yleensä koko Suomen, vain merialueet jatkavat jäätymistään. Tammikuussa lämpötilat tippuvat edelleen. Pohjois-Suomessa on usein kireää pakkasta, Etelä-Suomessa on leudompaa, useimmiten vain pikkupakkasta, tosin myös kireitä yli −15 asteen pakkasjaksojakin on usein. Erilaisten säätyyppien ja ilmavirtausten vaihtelun johdosta lämpötilat saattavat muutaman päivän sisällä vaihdella päivisin kahdestakymmenestä pakkasasteesta muutamaan lämpöasteeseen.

Tammikuu Leipzigissa - ei lunta, pakkasta tai jääpeitettä. Vaan auringon paistetta, viheriöiviä nurmia, kahviloiden terasseja, puutarhamyymälöitä, kauniita rakennuksia, hienoja yksityiskohtia. Hienompaa kun osasin kuvitella.